Niin vahvat seinät sinussa
eikä ovea missään
omien seiniesi vankina
kurkit lautojesi raoista
ja näet elämäsi
sen jonka haluaisit
sinne sinä huudat hiljaa
yksin todellisessa valheessasi
sinne sinä haluaisit
sinua pelottaa ja paleltaa
et pysty etkä uskalla
olet kahlittu itseesi
menneisyyteesi ja kuvitelmiisi elämästä
joka kuitenkin petti
tämä kaikki
on pukeutunut mustiin sielussasi
kipuna ja painavana tuskana
jonka päälle maalaat sateenkaaren värit
jotta kestäisit
lasket katseesi ja itket
on luovuttava
siitä ihanasta
joka on vankilasi ulkopuolella
on palatava siihen
minkä väitetään olevan elämää
Miten surenkaan puolestasi
sinua ei enää laastareilla korjata
elämä on syönyt sinut
pala palalta hitaasti
kuin salaa hiipien
lupaa kysymättä
ja kutonut raskaan seitin
halujesi ympärille
siinäkö sinun pitää roikkua
kunnes polkusi on nähnyt
viimeisenkin mutkan
elämän armottomuutta suren
ihmisen voimattomuutta suren
tänä kauniina syysaamuna
sinua ajattelen siskoni.
