Valkoinen totisuus

Neljätoista kiloa

haarniskaa sylissäni

Siellä asuu sinun pieni harmaa murjottu sielusi

tiukasti haudattuna

kuin elävältä

syvälle ja pimeään

kylmään

Neljä vuotta ne sinne sinua pakottivat

Pyydän sinua katsomaan minua

sinä katsot

mutta en näe missä olet

kasvoillasi kuultaa valkoinen totisuus

pieni luiseva vartalosi jännittyneenä sylissäni

kuin pelkäisit viimeisen hetkesi saapuvan

Mutta sinä selviät

sillä olet poistanut sielusi paikalta

olet mennyt turvaasi

kukaan ei voi satuttaa sinua

kukaan ei voi saavuttaa sinua

olet vain

Se on sinun turvasi.

Sinne minun on päästävä.

La douleur de l'âme

Turhia olen kantanut

sielussani ajatellut

teitä

nimettömiä ihmisiä sieluiltaan

minulle

kiihkeästi olen tarttunut

jokaiseen mahdollisuuteen

kaunis hymy suupielellä

vailla todellisuutta

pelon kanssa samalla polulla

kunnes sinun painajaisesi

sinun yöllinen kipusi

laski harsosiipensä

vuoteeni ylle

eikä mennyttä enää ollut

hiljainen ja tyyni

on mieleni

sinun hauraiden siipiesi korjattua

minun menneeni.

Kivet

Siinä me makasimme

kolmessa kerroksessa

nokkosten polttamat sielut

kaivoimme kiviä taskuistamme alkuyön hämärän tunteina

harmaan aitan turvallisessa syleilyssä

Yhdellä kokonainen ja puolikas

suojatussa sielussa katseilta tallessa

Toisella vereslihalle polttava

elämän temppeliä haurastuttava tuska

Kolmannella teräviä sirpaleita

jatkuvasti raapimassa kupeita

ja kaikilla meillä

kasvoilla kunnioitus

Sen yön jälkeen

aamun ensimmäiset valonsäteet

tanssivat hyräillen aitan oven raosta

loivat hiljaista rauhaa

antoivat laskeutua päivän syliin keveinä

Jumalan armosta

sellaisina kuin olemme.

Sinä ja minä

Vielä kolme päivää
sinä odotit minussa
minä sinussa
tiesimme mutta emme sanoneet

jossain toisaalla aiemmin
ilman sinun tuoksuasi
sinun ihosi läpi huokuvaa rakkautta
tiesin että olet

niin erillään ja niin yhdessä

une petite

Vaalea kihara tukkani hulmusi vaahteranlatvassa

kun yritin nähdä pidemmälle

ne samat kiharat

kätkivät kyyneleet kasvoiltani

kun soitin tai lauloin

Rakastin keinumista takapihan kuistilla

lauloin ja keinuin

kädet tiukasti kiinni keltaisissa nailonnaruissa

maailma oli kaunis ja viaton

Punaisessa olkalaukkussa

kannoin tavarani kouluun

Norjasta ostetussa Liverpoolin fanilaukussa -

ensimmäinen kiintymyksen kohteeni äitini jälkeen

Jo silloin

kiinni jossakin suuremmassa

väkisin

omasta halusta

Yksityiskohtia

Elämä on kokonaisuus.

Ei se ole.

Elämä on hetkiä,tuoksuja,paikkoja,ihmisiä,lauseita ja tunteita,

niitä hetkiä jotka eivät jätä rauhaan.

Ne jotka haluaa muistaa tai unohtaa

tai joiden varassa elää marraskuun.

Hetket jotka jättävät verijäljet

tai laittavat sielusi laulamaan rakkaudesta pakahtumisen laulua.

Yksi katse tuhansien joukossa joka kaataa rajoja mielipuolisella jylinällä.

Hikipisarat selässä juuri silloin.

Ja väliin jää se tuntematon jota ei ole

ja jolla ei ole merkitystä.

Elämän välimerkit.

Vaaleanpunaiset crocsit

pieni päättäväinen harmaa koira aamuruuhkassa

Talo Obernaissa

jonka jokaisen ikkunan laudalla on Teddykarhuja

ja se sama kaupunki ja sen hotelli

johon sattumalta ajauduimme 

humalatilan estäessä matkamme jatkumisen.

Hääkulkueet etelän yössä,

lämpö,tuoksu ja lämmin ilma iholla.

Ihmiset jotka rakastavat

Ihmiset jotka rakastivat

Ne joita rakastin

Ne joita rakastan

Yksityiskohtia