Tukka pystyssä
punaiset omenaposket hehkuen
silmät suurina ja otsa kurtussa
sellaisena sinä otit
minut vastaan.
Roikuit laitoksen ovessa
ylähuuli oven ikkunan karmissa
suuret silmät nauliintuneina eteenpäin
ja odotit
että perhe tulee
Pian minulle selvisi
että et tiennyt
mikä on perhe
Ja sitten se kaikki vyöryi minuun
Olin kuin lumeen juuttunut
ajattelin että en pysty koskaan
rakastamaan sinua
en halunnutkaan sinua
minä halusin lapsen
ylähampaasi olivat katkenneet
olit kiihdyksissäsi ja sottainen
sinun päälläsi oli kulunut farkkuliivi
ja sen alla flanellinen ruutupaita
sinä murisit
sinustako tulisi
minun kolmevuotias uusi lapseni
joka oli saanut osakseen kaiken sen
mitä minä en luultavasti koskaan kokisi;
yksinäisyyden, pelon,
nyrkit, yöt rappukäytävässä,
päihteet, sairaalan,
pois repimisen rakkaiden luota,
epävarmuuden ja ahdistuksen,
nälän ja kivun
ja kaiken aikaa
yksinäisyyden ja pelon
yksinäisyyden ja pelon
yhä uudestaan
Voimattomana pienen elämän edessä
epävarmana mutta pelotta
sinä synnytit uutta minussa,
laitoit minuun vain yhden ajatuksen:
minun luotani
sinua ei viedä
Minä vien sinut kotiin